Kuulolla (Cell)

 

Lokakuun ensimmäisenä päivänä sarjakuvapiirtäjä Clayton Riddell kulkee pitkin Bostonin katuja lähes pompahdellen. Hän on juuri allekirjoittanut sarjakuvasopimuksen, joka takaa hänelle mukavan toimeentulon. Tulevaisuus näyttää valoisalta.

Valon tilalle tulee kuitenkin pian synkkä pimeys. Clayton piipahtaa jäätelölle puistoon ja yhtäkkiä puolet hänen ympärillään olevista ihmisistä sekoaa. Hämmennystä ja kauhua aiheuttaa ilmiö nimeltä Pulssi, joka leviää kännyköiden kautta. Se tuhoaa aivot ja tekee ihmisistä villejä, zombien kaltaisia petoja.

Clayton ja muutamat muut yrittävät sinnitellä maailmanlopun tunnelmissa. He matkaavat kohti pohjoista, Claytonin kotiseudulle Maineen. He huomaavat, että Pulssin vaurioittamat ihmiset eivät jää lopullisesti eläimellisiksi tappajiksi, vaan heistä alkaa kehittyä jotain uutta ja hirvittävää…

King ei päästä lukijaa helpolla. Hän luo eteemme pelottavan vision siitä, mitä tapahtuisi, jos meille niin elintärkeä teknologia kääntyisikin meitä vastaan. Entäpä jos puhelimesi tuhoaisi aivosi ja tekisi sinusta alkukantaisen pedon?

Julkaisuvuosi 2006 / 2007
Sivumäärä: 449

Kansikuvat:

Kuulolla
Kuulolla (Tammi 2007, suom. Ilkka Rekiaro, kansi: Mark Stutzman)
 Filmatisoinnit:
Cell (2016)